PUHE > Aina Matkapuhelinliittymät > Peruspalvelut
Soittaminen
Kaikki puhelinnumerot kannattaa valmiiksi tallentaa kansainvälisessä muodossa. Laita puhelinnumeron eteen +358 ja jätä ensimmäinen nolla numerosta pois (esimerkiksi; numero 040 123 4567, muutettuna kansainväliseen muotoon +358401234567). Näin soittaminen ja tekstiviestien lähettäminen ulkomaillakin onnistuu. Kansainvälinen tunnus ei estä soittamista kotimaassa.
Soittaminen kotimaassa
Kun soitat matkapuhelimella lankaliittymään, valitse aina suuntanumero ennen puhelinnumeroa. 010-alkuiset puhelinnumerot ovat valtakunnallisia eikä suuntanumeroa tarvita.
Soittaminen ulkomaille
Ulkomaille soitat näppäilemällä ensin + ja sen jälkeen maatunnuksen, suuntanumeron (ilman ensimmäistä nollaa) ja puhelinnumeron. Esimerkiksi soittaminen Tukholmaan lankanumeroon: +46 8 1234567: + merkitsee soittoa ulkomaille, 46 on Ruotsin maatunnus, 08 on Tukholman suuntanumero, josta 0 jätetään pois, 1234567 on lankapuhelimen numero.
Soittajan numeronnäyttö
Matkapuhelimen soidessa sen näytöllä näkyy soittajan numero. Poikkeuksen tekevät puhelut, joissa soittaja on estänyt numeronsa näkymisen. Ulkomailta soitettaessa numeron välittyminen on maa- ja operaattorikohtaista. Huom. tekstiviestissä näkyy aina lähettäjän numero, riippumatta siitä onko liittymälle kytketty numeronnäytön esto vai ei.
Salainen numero
Salainen numero tarkoittaa sitä, että numeroasi ei saa selville soittamalla Suomen Numeropalveluun. Salainen numero näkyy soitettaessa vastaanottajalle. Tämän voit estää kytkemällä liittymälle kiinteän numeronnäytön eston.