Ajankohtaista > Vuosi 2010 > TCM:n elokuvaklassikot nyt myös suomeksi.

TCM (Turner Classic Movies) starttaa vuoden 2010 aloittamalla elokuvaklassikoiden tekstittämisen suomeksi.
Turner Broadcasting on ylpeä voidessaan ilmoittaa, että suomalaiset elokuvafanit voivat vuoden 2010 tammikuun alusta lähtien katsoa kanavan elokuvaklassikoita myös suomeksi tekstitettyinä. TCM on viimeisten kymmenen vuoden aikana saavuttanut sisällöllään vahvan jalansijan pohjoismassa, ja niinpä toiminnan laajentaminen Suomessa on luonteva tapa jatkaa.
”Turner Broadcasting haluaa osallistua Suomen tv-markkinoiden kehittämiseen” kertoo pohjoismaiden jakelun johtaja Bo Falk Østergaard. ”Tarjoamme suomalaiselle yleisölle perinteistä TCM-laatua ja lisäksi esitämme vähintään kaksi suomeksi tekstitettyä elokuvaa päivässä – toisen niistä parhaaseen katseluaikaan. Jatkamme tietenkin myös kanavan tekstitysmahdollisuuksien kehittämistä.”
TCM on saatavilla ympäri vuorokauden ja tavoittaa noin sata tuhatta kotia. Yksi kanavan jakelijoista Suomessa on kaapelioperaattori Welho. Welhon tv-palveluista vastaava Business Manager Lassi Tasajärvi iloitsee kanavan suomenkielisestä tekstityksestä: "Welho on suomen suurin kaapelioperaattori, ja toimintamme perustuu korkealaatuisiin palveluihin, jotka on valittu asiakkaidemme toiveita kuunnellen. Olemme mielissämme voidessamme tarjota nyt myös TCM-kanavalla suomenkielistä tekstitystä, sillä omankielinen palvelu on oleellinen osa vahvaa maksu-tv-tarjontaamme sekä tärkeä markkinan kasvun vauhdittaja."
Uusia klassikkoelokuvia
Samanaikaisesti suomenkielisen tekstityksen aloittamisen kanssa TCM laajentaa myös elokuvatarjontaansa. Suurten elokuvatuottajien kanssa tehtyjen sopimusten ansioista TCM voi esittää entistä enemmän klassikoita 70-luvulta aina 00-luvulle asti.
TCM (Turner Classic Movies) kuuluu Triplasettiin ja on Tupla- ja Perussetin valinnainen kanava. Lisäksi TCM löytyy lisäkanavien valikoimasta.
TCM (Turner Classic Movies) on ympärivuorokautinen mainokseton klassikkoelokuvien kanava. TCM tarjoaa elämyksiä elokuvien ystäville aina 40-luvun hittielokuvista nykyklassikoihin saakka.
TCM on osa Turner Broadcasting System -kanavajättiä, johon kuuluvat myös CNN, Cartoon Network, Boomerang ja Adult Swim.